Team Velo Cycling
Ohjeet kilpailijoille SM Rata 2019

SM Rata 26.-28.7.2019

 

OHJEITA KILPAILIJOILLE:

 

1. Säännöt ja määräykset

Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SP:n yleisiä kilpailumääräyksiä sekä erityisesti SP:n SM-kilpailu-sääntöjä. Kiistatilanteissa korkein päätäntävalta on ylituomarilla. Kaikkien kilpailijoiden, huoltajien ja toimitsijoiden tulee käyttäytyä lisäksi hyvän tavan mukaisesti.

Järjestäjillä on viranomaisten edellyttämä vastuuvakuutus jonka on vakuuttanut SP kaikkiin kilpailutapahtumiin 2019.


Kilpailuihin osallistuminen edellyttää, että kilpailijalla on Suomen Pyöräilyn myöntämä kilpailulisenssi vuodelle 2019.

N/M 10-16 2km aika-ajo on Kultaisen Kammen -osakilpailu.

 

2. Vastuu

Jokainen kilpailija kilpailee omalla vastuullaan. Järjestäjä ei ole velvollinen korvaamaan kilpailutapahtuman aikana aiheutuneita vaurioita.

 

3. Rata

Turun velodromin radan pituus on 333,33 m ja se on asfalttipinnotteinen. Radan sisällä on erikseen verryttelyyn varattu alue. Joukkueiden käytössä on radan sisäosan vasen puoli.

 

Radan ylittäminen tai radalla verrytteleminen kilpailun ollessa käynnissä on ehdottomasti kielletty!

 

Kilpailun järjestäjällä on oikeus rajoittaa velodromin sisäpuolelle päästettävien henkilöiden lukumäärää. Velodromin sisäosa on varattu pääsääntöisesti kilpailijoille, huoltajille ja toimitsijoille. Myös huoltajien määrää voidaan rajoittaa tarpeen vaatiessa.

 

Kilpailun järjestäjällä on myös oikeus poistaa velodromin sisäpuolelta hyvän urheilutavan vastaisesti käyttäytyvä henkilö ilman varoitusta.

 

4. Kilpailuohjelma ja –aikataulu

Katso erillinen ohjelma

 

5. Kilpailutoimisto

Kilpailutoimisto on velodromin ulkopuolella.

 

6. Kilpailunumeroiden kiinnittäminen

Ryhäajoissa numerot molempiin lonkkiin. Henkilökohtaisessa takaa-ajossa (2 km, 3 km, 4 km), joukkuetakaa-ajossa (4 km) ja joukkuesprintissä sekä henkilökohtaisessa aika-ajoissa (500 m, 1 km) iso numero taakse keskelle lantioon.
Palauttamattomista tai rikkoutuneista numeroista veloitetaan 50€/kpl.

 

7. Palkintojen jako

Palkintojen jako on tulosten julkistamisen jälkeen ohjelman mukaisesti velodromin etusuoralla. Palkinnot jaetaan kolmelle parhaalle. Palkintojen jako on mitalisteille pakollinen. Palkintojenjaossa on esiinnyttävä seuran virallisessa asussa.
N/M 10-16 2km aika-ajossa palkitaan kaikki osallistujat.

 

8. Pukeutumis- ja peseytymistilat

Pukeutumis- ja peseytymistilat ovat Kupittaan Keilahallilla. Pääsy erillisellä avaimella, saa järjestäjiltä. WC on velodromilla.

 

9. Tulokset

Tulokset ovat nähtävillä niiden valmistuttua tulostaululla velodromin keskiosassa ja katsomoalueella. Tulokset ovat nähtävillä myös www.teamvelocycling.fi nettisivuilla kilpailuiden jälkeen.

 

10. Pyörät

Aika-ajoissa on maantiepyörän käyttö sallittu. Vaihteiden vaihtaminen suorituksen aikana ei ole sallittu. NM-10, -12 ja –14 sarjoissa erikoispyörien käyttö on kielletty.
Jarrujen käyttämistä radalla ajettaessa on vältettävä! Ota huomioon että ratapyörissä ei ole jarruja.
Kaikkien mittareiden pitää olla sijoitettu niin, että niitä ei pysty suorituksen aikana lukemaan.

 

11. Ajo-ote ja ajolinja

Kilpailijan tulee pitää ajo-ote velodromilla ajettaessa (molemmat kädet ohjaustangossa).

 

Kilpailijan tulee säilyttää ajolinja (70 cm) kiritilanteissa. Vara-alueen käyttö kiritilanteessa ei ole sallittua.

 

Harjoittelun aikana tulee myöskin ajolinja pitää. Verryttely tapahtuu radan keskivaiheilla oleva sinisen viivan vieressä ajamalla. Tämä siksi että sekä ala- että yläpuolella on tilaa ajajille jotka ottavat vetoja.

 

12. Lähettäminen ja lähtö

Ajajan tulee olla valmiina lähtöpaikalla lähettäjän komentojen alkaessa.

Ajajan pitää huolehtia omasta vuorostaan ja lähtöpaikastaan.

Mahdollisesti epäonnistunut lähtö uusitaan heti.

 

TUOMARIT:

Ylituomari Raimo Kytömaa

 

TIEDUSTELUT:
kilpailunjohtaja Samu Laine / 050-5968651

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen